EV- Erika Vastaa! Mitä on Refleksologia eli Vyöhyketerapia?

Jalkahieronta rentouttaa!

Tämän kuun kotihieronta vinkkini juhlistaa pimeneviä loppukesän iltoja. Elokuu on yksi lempi kuukausiani. Yleensä silloin kesä on vielä hetken parhaimmillaan mutta merkit tulevasta syksystä ja siitä seuraavasta talvesta ovat jo ilmassa. Elokuun paradoksit synnyttävät ainutlaatuista energiaa, joten valitsin aiheeksi tänään Refleksologian joka tunnetaan myös Vyöhyketerapiana. Sillä se tuntuu kiinostavan monia vielä tänäkin päivänä. Myös asiakkaani ovat aiheesta minulta kyselleet useasti.

Kotona tätä hoitomuotoa voi käyttää inspiraationa, maustamaan perus jalkahierontaa. Refleksologia on niin muinainen hoitomuoto, että sen tarkkaa alkuperää on vaikea sanoa. Vanhimmat todisteet löytyvät Egyptistä pyramidin sisältä, joten siitä voi helposti päätellä Refleksologian olleen olemassa jo vuosia vuosia ja VUOSIA! Refleksologiassa käsitellään pisteitä jotka sijaitsevat jaloissa käsissä ja korvissa. Kiinan, Japanin, Intian, Euroopan sekä Pohjois ja Etelä Amerikoiden kulttuureissa on ollut tapana myös käsitellä koko kehoa, käsien ja jalkojen kautta.

Vasta vuonna 1917 lääkäri nimeltä William Fitzengerald kehitti hoitomuodon jota alettiin kutsumaan vyöhyketerapiaksi. William oli todennut pisteiden painelun tehon, kivunlievyttäjänä kirurgisten operaatioiden aikana. Hän ensin jakoi kehon kymmeneen pystysuuntaiseen alueeseen jotka päättyivät sormiin ja varpaisiin.

Myöhemmin lääkäri nimeltä Shelby Riley jatkoi Fitzgeraldin työtä jakamalla kehon myös poikittaissuuntaisiin vyöhykkeisiin jakaen kämmenet ja jalat omiin vyöhykepisteisiin.

1930 luvulla fysioterapeutti Eunice Ingham totesi kuitenkin jalkapohjan olevan tehokkaampi alue kuin kämmen ja kehitti edelleenkin tänäpäivänä käytössä olevat jalkakartat.

Sinkut! Vaikka saattaakin kuulostaa siltä että tämä postaus on suunnattu pariskunnille, älä jätä tätä silti väliin! Oma seura paras seura joissakin tapauksissa, jokainen voi tutustua omiin jalkapohjiinsa ja kokeilla tätä hierontamuotoa yksin tai kaverin kanssa!

Jalkapohjia hierottaessa, hierojan ja hierottavan välinen luottamus laitetaankin tosi testiin. Sillä jalkapohjat ovat kuuluisan herkkiä kohtia…Uhka vai mahdollisuus? Jalkapohja olisikin kainaloiden kanssa ensimmäinen kohde johon hyökkäisisit jos kyseessä olisi kutituskilpailu, mutta en suosittele tahallaan kutittamaan toista sieltä. Hieroja voi helposti saada hierottavalta potkun vaikka päähän! Jalkapohjan vähäisen rasvaprosentin ja lukuisten pienten luiden ja lihasten takia se on niin herkkä paikka. Tämä hierontamuoto on kuitenkin täydellinen kotisohvalla tehtäväksi. Useimmilla ei taida olla sähköistä hierontapöytää kotonaan, jonka kanssa esim hartioiden hierominen on huomattavasti helpompaa ja ergonomisempaa kuin sohvalta käsin. Jalkahieronta ei vaadi kuin tarpeeksi ison sohvan jotta hierottava saa jalat ylös!

Hierojan on myös hyvä rentoutua tässä vaiheessa, sillä refleksologiassa otteet ja paine ovat hyvin hellät ja kevyet, tämä ei ole voimakasta hierontaa niinkuin esim. Urheiluhieronta. Vaan tarkoituksena on poistaa stressiä ja tasapainoittaa kehoa. Hierojan on otettava huomioon kuitenkin oma asento aina, tässä tapauksessa koita olla jännittämättä hartioita ja nojaamasta liikaa eteenpäin, joten etsi asento jossa vartalosi on mahdollisimman suorana.

Homman nimi on perjaatteessa säädellä kehon ja elinten energioita painelemalla heijastuspisteitä jotta ne pääsevät virtaamaan kehon läpi sujuvasti. Jos jostakin tietystä pisteestä painaminen aiheuttaa hierottavalle kipua siihen pisteeseen, se on merkki siitä että kyseisen elimen energian virtaus on tukossa tai estynyt. Energiavirtausten tasapainoittuessa, kohta josta painoit voi tuntua kipeältä, mutta alue jota se edustaa tulee voimaan paremmin.

Pieni vaiva maksaa moisesta vai mitä? Väärin. Jalasta painaminen tuskin maagisesti parantaa vakavia tuki ja elin sairauksia yksinään. Tätä hoitoa suositellaan parantamista edistäväksi hoidoksi, ei lääketieteen kokonaan korvaavaksi ihmeeksi. Usein sairaudesta tai traumasta toipuminen on pitkä ja vaikea prosessi. Yhdessä perinteisen lääketieteen kanssa, refleksologia rentouttaa mieltä ja voimaannuttaa kroppaa, tuoden helpotusta. Uskon että jo pelkällä oikealla kosketuksella on suurta voimaa ja kaiken tyyliset hieronnat elvyttävät ja voimaannuttavat kärsinyttä kudosta. Intuition ja kommunikaatiotaitojen käyttö korostuu jo heti alku vaiheessa! Mitä rentoutuneemmaksi saat hierottavan, sen helpompaa hänen on sulkea päästä ylimääräiset ja stressaavat ajatukset, keskittyen tuntemaan oman vartalonsa jolloin hänen on helpompi keskittyä parantumiseen, maksimoiden hieronnan tehoa.

Yleisesti hieronnat aloitetaan lämmittämällä kudosta. Samalla levitetään hierontaöljy. Sekoita perusöljyyn pari tippaa haluamaasi eteeristä öljyä. Eteeristenöljyjen hoitava vaikutus imeytyy hyvin jalkapohjista! Voit myös kevyesti pyöritellä hierottavan nilkkaa, toisella kädellä tukien alhaalta ja toisella kädellä ylhäältä varpaista pyörittäen. Aluksi pisteitä painetaan lujasti muutaman sekunnin ajan, jännityksen laukausemiseksi. Hierojan on löydettävä kultainen keskitien pehmeyden ja kovuuden väliltä.

Jalkahieronta virkistää mukavasti kesäjalkoja ennen kuin on taas aika kätkeä varpaat talvikenkien syövereihin. Onneksi uskoisin meillä olevan vielä kesää jäljellä! Nauttikaa!

#refleksologia, #vyöhyketerapia, #jalkahieronta, #hierontahelsinki

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s